Jokainen laiva tarvitsee miehistön

Jokainen laiva tarvitsee miehistön

Vaalit ja vaikuttaminen ovat näinä päivinä jokaisen huulilla, kun eduskuntavaaleihinkin on vain reilu viikko aikaa. Tämä blogi kertoo kuitenkin Suomen emoaluksen, Euroopa Unionin ytimestä, joka sijaitsee Brysselissä.

 

ALDE Young Visitors Programme 

Pääsin tutustumaan viikoksi Euroopan politiikan ytimeen, Euroopan Parlamenttiin, ALDE Young Visitors Programmen kautta. Viikon järjesti EU-puolue ALDE (Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmä), joka kutsui 11 eri maasta yhteensä 20 nuorta. Osallistujat olivat 16-19 vuotiaita vaikuttamisesta ja EU:sta kiinnostuneita nuoria erilaisilla taustoilla. Yhdistävin tekijä välillämme oli halu ja kiinnostus vaikuttaa yhteisiin asioihin.

Täältä Suomesta hakijoita oli 150, joista kaksi onnekasta valittiin Suomen edustajiksi. Toinen näistä onnekkaista satuin olemaan minä ja sain viettää hienon ja opettavaisen viikon Euroopan Unionin sydämessä, Brysselissä. Itse sain tietää tästä mahdollisuudesta viestintäsovellus WhatsAppin kautta, kun kaverini lähetti kiertoviestin, jossa kerrottiin tällaisesta viikosta.

Pääsimme keskustelemaan Euroopan asioista muun muassa useiden europarlamentaarikoiden kanssa, joista jokaisella oli oma erikoisalansa. Lisäksi keskustelimme viikon aikana journalistien, NGO-vaikuttajien ja muiden lobbareiden kanssa.

 

Harvinainen vierailu Facebookin toimistolla

Yksi reissun hienoimmista kohdista oli se, kun pääsimme vierailulle Facebookin Brysselissä sijaitsevaan toimistoon. Kulkulupien järjestäminen tähän erikoiskohteeseen oli kestänyt ohjelman järjestäjiltä kuukauden, mutta vaivannäkö oli sen väärti: meillä oli Facebookin paikallisen johdon kanssa todella mielenkiintoiset keskustelut paljon keskustelua herättäneistä aiheista, kuten Facebookin datankeruusysteemistä, tietoturvasta, mainostuloista ja algoritmeista mainostukseen liittyen. Oli myös mielenkiintoista kuulla, mitä kaikkea Facebook ja sen omistamat muut palvelut (Instagram, WhatsApp, Oculus) ovat suunnittelemassa tulevaisuutta varten. Nämä palvelut ovat tosiaankin monessa mukana. Suunnitteilla on esimerkiksi äänestysprosentin kohottaminen eri valtioissa Facebookin avulla.

 

Viikon anti oli huikea

Opin viikon aikana huikean määrän asioita muun muassa seuraavista asioista: tietoturva ja yksityisyys, erilaiset vaikuttamiskeinot, Venäjän trollitehdas ja fake-news, Euroopan Unionin historia, tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet sekä ihmisoikeudet ja tasa-arvo.

Opin havainnollistavien tarinoiden myötä esimerkiksi sen, että Suomi on monessa suhteessa Euroopan kärkimaita: muun muassa tasa-arvo ja ihmisoikeudet ovat korkealla tasolla, kuten myös elintaso. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisimme jäädä laakereillemme lepäämään – meidän jokaisen täytyy jatkaa polkemista pitääksemme Suomi-neidon nopeuden kunnossa ja säilyttääksemme kärkiasemamme. Yhteisistä asioista on pidettävä huolta joka päivä. Keinoja on monenlaisia, kuten itsekin tulin tajunneeksi viikon aikana.

Viikon aikana kumoutui myös yksi harhakuvitelmistani: toisin kuin monesti kuulee sanottavan, niin Euroopan Unioni ei ole byrokratian keskus. Paremminkin se on demokratian keskus – yhteisistä ja kaikkia koskevista direktiiveistä ja muista asioista päätettäessä täytyy kuulla jokaista osapuolta. Sitä on demokratia. Joskus päätöksenteko kestää pitkään, sillä tavoitteena ei ole nopea vaan kestävä ja jokaisen osapuolen huomioinut päätös.

“Turhaa” byrokratiaa toki on aina, enemmän ja vähemmän, mutta kuten Euroopan Komission presidentti Jean-Claude Juncker on sanonut: “Euroopan on oltava iso isoissa asioissa ja pieni pienissä asioissa”.

MEP Mirja Vehkaperän kolme arvokasta viestiä

Ohjelmaan haettiin lähettämällä motivaatiokirje suomalaiselle europarlamentaarikolle, Mirja Vehkaperälle. Mirja ja hänen avustajansa olivat suuressa roolissa viikon toteutumiselle ja heidän ansiostaan minun ja Matleenan, toisen suomalais-nuoren, viikko meni mainiosti alusta loppuun.

Keskustellessani Mirjan kanssa esille nousi muutama tärkeä pointti Euroopan tulevaisuudesta ja siitä, mitä tavallisetkin kansalaiset voivat tehdä asioiden edistämiseksi.

Ensimmäinen asia oli kierrätys. Mirja kertoi, että on tärkeää olla tietoinen, missä ostamamme tavarat ja vaatteet on valmistettu ja kuinka niitä voidaan kierrättää ja uusiokäyttää.

Toinen tärkeä viesti oli se, että Euroopan täytyy olla muulle maailmalle suunnannäyttäjänä esimerkiksi ilmastonmuutoskysymyksessä ja omalla esimerkillään näyttää muulle maailmalle mallia. Tämä ei kuitenkaan onnistu, ellei Euroopan Unioni ole yhtenäinen ja vahva. Tämän vuoksi Euroopan Unionin tulisi entistä enemmän löytää yhteisiä säveliä ja lisätä yhteistyötä eri maiden välillä. Yksin ei tässä maailmassa – eikä varsinkaan politiikassa – pitkälle pötkitä.

Oulusta kotoisin olevan europarlamentaarikkomme kolmas viesti meille suomalaisille, niin vanhemmille kuin nuoremmillekin, oli sattumalta sama, kuin minkä Jyrki Katainen antoi Suomen nuorisolle puolisen vuotta sitten: Käykää maailmalla ja hakekaa näkökulmaa elämään myös Suomen rajojen ulkopuolelta.

Hyvänä esimerkkinä Eurooppaan tutustumisesta toimii EU-rahoitteinen Erasmus-ohjelma, jossa nuoret pääsevät tutustumaan samanikäisten eurooppalaisten arkeen koulun kautta. Tällaisista mahdollisuuksista meidän nuorten kannattaa ottaa kaikki hyöty irti.

Mirja lisäsi myös, että meidän nuorten tulisi tarkkailla mielenkiinnolla ympäristöä, jossa elämme ja liikumme sekä olla kiinnostuneita toisista ihmisistä. Näin voimme oppia enemmän elämästä ja huomaamme keinoja vaikuttaa asioihin. Yhdessä vaikuttaminen on aina kivempaa ja helpompaa!

Eurooppa-laiva on matkalla kohti kirkasta ulappaa. Matkalla tulee olemaan paljon karikkoja ja kiviä, mutta osaavalla miehistöllä laiva pysyy kyllä kurssissa. Kukaan miehistön jäsenistä ei kuitenkaan saa jäädä lusmuilemaan, sillä jokaisen työpanos on tärkeä, myös minun ja sinun. 

 

– Juho Lumme, 17-vuotias ”maailmanparantaja”

2021-08-23T13:02:33+03:00 6. huhtikuuta 2019|0 kommenttia