Kesä versostoyrittäjänä!
Jenni Hilliaho ja Ida Kupari saivat ajatuksen. Kalajoella Käännän kylällä olisi mainiot puitteet kesäkahvilalle ja kotieläinpihalle. Ida oli jo valmiiksi Versoston, nuorten yrittäjyysosuuskunnan, jäsen. Jenni ei ollut koskaan ajatellut ruveta yrittäjäksi.
Idan vanhempien omistama koulu ja pitopalvelu on nimeltään Wanha Aapiskukko, ja kesäkahvila sai luontevasti saman nimen. Kotieläinpihan eläimet järjestyivät Idan kotiväen, ystävien ja tuttujen kautta.
Parasta kesäyrittämisessä oli se, että sai tehdä sitä, mistä oikeasti tykkää. Ja vielä kaverin kanssa. “Asiakkaat oli huippuja. Turisteja saatto tulla Särkiltä, ja lapset ei suostunut lähtemään pois. Ne piti raahata autoon”, Jenni hymyilee.
Suosio yllätti kesäyrittäjät positiivisesti. Useimmat asiakkaat löysivät paikalle puskaradion avulla – eivätkä naiset markkinointia juuri ehtineet tekemäänkään. Monet asiakkaat kirjoittivat omissa kanavissaan pitkiäkin tekstejä mukavasta kesäpaikasta. Ja kun muutama julkisuuden henkilö kysyi omissa somekanavissaan, minne Kalajoen alueella kannattaa mennä käymään, seuraajat suosittelivat heille Wanhaa Aapiskukkoa. Ja toki nuoret naiset osasivat somenäkyvyyttä hyödyntää: tägäyskilpailussa kaikkien paikan julkaisuunsa tägänneiden kesken arvottiin pullakahvit.
Kesäkahvila jatkaa
Suunnitelmat tulevalle kesälle ovat vielä kesken, mutta päätös on tehty: kahvila tulee taas. Idan ja Jennin kaverina aloittaa kolmas yrittäjä, jotta rooleja voidaan jakaa ja myös markkinoinnille jää aikaa. Tavoitteena on myös järjestää viime kesää enemmän teemailtoja ja tapahtumia, esimerkiksi musiikki-iltoja. Lisäksi kakkutilausten määrää on ajatus kasvattaa. Suunnitelmat täsmentyvät, kun Ida tulee Suomeen. Hän on nimittäin vielä toistaiseksi Kiinassa kiinni au pair -työssään.
“Toivon, että ihmiset palaa kahvilaan.”
“Oltiin tyytyväisiä siihen, mitä tehtiin. Sama tunnelma kuin viime kesänä ja mukavia eläimiä, se on meijän kesän resepti.” Vahvistusta suunnitelmille taisi tulla siitäkin, että Wanhan Aapiskukon yrittäjät pokkasivat Versoston historian ensimmäisen Vuoden versostoyrittäjä -palkinnon. Palkinnon osana he muun muassa saavat sparrausta yrityksen kehittämiseen edelleen. Tunnustus toi myös lisää näkyvyyttä paikallisissa medioissa.
Miksi Versosto?
Kun naiset olivat aloittamassa, he ajattelivat, että on parempi “mennä perä eellä mettään” kuin harmitella, että yrittäjyys jäi kokeilematta. Päätös syntyi keväällä 2018.
Ida alkoi kehittää idea kahvilaa Versoston kurssilla. Ideaan saatiin sparrausta ja vinkkejä osuuskunnan kautta. Toiset versostoyrittäjät kehittivät ideoita eteenpäin, kannustivat ja ennen kaikkea uskoivat liikeideaan lujasti. Se saattoi Jennin mukaan olla jopa ratkaisevaa. Versoston mentorit auttoivat sitten tekemään ideoista konkretiaa. Korvaamatonta tukea tuli myös kotiporukoilta ja ystäviltä.
“Kummallakaan ei ollut kahvilayrittämisestä kokemusta, mutta Ida oli tehnyt kuvaushommia muutaman vuoden ajan toiminimellä. Koettiin turvalliseksi, että saatiin tähän kahvilatoimintaan Versostosta tukea”, Jenni kertoo. “Kirjanpitojuttu ei kiinnostunut eikä sitä osattu, niin oli tosi iso plussa että se tehtiin Versoston kautta. Enkä tiiä missä välissä olisi ehdittykään, koska suosio yllätti.”
“Kirjanpitojuttu ei kiinnostunut eikä sitä osattu, niin oli tosi iso plussa että se tehtiin Versoston kautta.”
Versostosta oli hyvä myös kysellä, kuka voisi auttaa logon tekemisessä, ja monet versostolaiset myös auttoivat mainostamisessa omilla somekanavillaan.
“Olen aina ajatellut että ei koskaan yrittäjäksi. Nyt ajattelen, että miksi ei joskus, mutta en mä täyskäännöstä oo tehnyt. Ei oo kyllä kaduttanut, että alettiin yrittäjiksi. Tosi opettavainen kokemus!”
Tällä hetkellä ensi kesäksi etsitään ponia. Jos pihasi perällä on poni, jonka perään kukaan ei ehdi kesällä katsoa, kannattaa vinkata Wanhan Aapiskukon yrittäjille!
Lisätiedot:
Jenni Hilliaho, p. 040 273 8929
Mietitkö kesäyrittämistä? Klikkaa tästä.
Osuuskunta Versosto on yrittäjyydestä kiinnostuneiden nuorten osuuskunta. Versosto tarjoaa matalan kynnyksen mahdollisuuden pyörittää yritystoimintaa. Et tarvitse omaa y-tunnusta. Kirjanpito onnistuu Versoston kautta. Liittymään pääset maksamalla kymmenen euron liittymismaksun.
Osuuskunta Versosto on perustettu 14.10.2017, ja siinä on yli 70 jäsentä iältään 16-22 vuotta. Versosto on perustettu Keskipiste-Leaderin rahoittamassa Silta-hankkeessa. Lisätietoja hankkeen nettisivulla.