Project Description

Minkälaista on olla yrittäjä? Mitä työnteko vaatii? Näihin kysymyksiin Artturi sai ensimmäisen kerran vastauksia ollessaan viidennellä luokalla töissä heidän perheyrityksessä. Jo pienenä poikana hän pääsi oppimaan työntekoa ja seuraamaan sivusta, minkälaista on olla yrittäjä.
Yläasteella Artturille syntyi unelma todistuksesta jossa kaikki numerot olisivat kymppejä. Asia tuntui aluksi hänelle mahdottomalta mutta siitä huolimatta hän päätti kokeilla siipiään ja yrittää. Työ palkittiin ja yhdeksännellä luokalla tavoite toteutui.
”Monesti pidämme tiettyjä asioita mahdottomina ja ajattelemme ettemme pysty niitä oppimaan. Totuus on kuitenkin se, että opimme halutessamme ihan mitä vain”
Ensimmäisen kerran Artturi pomppasi yrittäjyyden mahtavaan maailmaan NY Vuosi Yrittäjänä- ohjelman kautta. Vuosi nostatti innostuksen yrittäjyyttä kohtaan tappiin.
Esiintymiskokemuksia myös kertyi, joista mieliinjäävimpänä puhe Taaleri- luolassa.
Esiintyjänä Artturi on innostava. Hän kertoo mielenkiintoisia tarinoita ja rohkaisee yrittämään asiassa kuin asiassa.
Tällä hetkellä Artturi käy lukiota Oulussa ja työskentelee myynnin parissa. Hän nauttii siitä, että pääsee päivittäin työskentelemään ihmisten kanssa ja auttamaan heitä erilaisissa asioissa.
Puheiden lisäksi Artturi sparraa mielellään nuoria ja vanhempia kehitykseen liittyvissä asioissa.
”Uskalla valita oma polku”

Aiheet

  • Yrittäjyys nuorena
  • Innostus
  • Unelmista tavoitteeksi
  • Myynti
  • Verkostoituminen

Korvaus

290 € + alv 24% / 60min

Kysy lisätietoja / Tarkista saatavuus